Tilauskoulutus

Olen kokenut kouluttaja, ohjaaja ja työnohjaaja. Tarjoan osaamisalueisiini liittyviä koulutuksia vahvasti räätälöityinä organisaationne tarpeisiin.  Valmiisiin pakettiratkaisuihin en oikein usko. Yleensä koulutus jää silloin liian etäälle osallistujien arjesta, eikä koulutuksella oikein tahdota saavuttaa sille asetettuja tavoitteita.

Koulutustyyliäni on usein kuvailtu innostavaksi ja uusia ajatuksia herättäväksi. Mielestäni hyvä koulutus yhdistää aiemmin opittua ja uutta ainesta toisiinsa niin, että oppijan kokemuksesta syntyy uusia näkökulmia, jotka voivat siirtyä hänen arjessaan uudenlaiseksi toiminnaksi ja ajatteluksi. Toisinaan se saattaa tarkoittaa koulutustilanteessa kouluttajalta myös haastamista, kysymistä tai rohkeaa ääneen ihmettelyä.

Ohjaamisen ja osallistamisen ammattilaisena käytän tarvittaessa tukenani erilaisia menetelmiä. Usein huomaan luottavani kokemuksen kartuttamaan intuitioon sopivia harjoitteita valitessani. Silloin ne sopivat tilanteeseen, osallistujien vireystasoon sekä ryhmässä vallitsevaan yleiseen tunnelmaan. Koulutusmenetelmät, harjoitteet ja välineet ovat minulle keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi eivät itseisarvo.

Hyvä kouluttaja on mielestäni sellainen, joka lisää oppijoissa luottamusta heidän omiin kykyihinsä ja vahvuuksiin. Osaamisalueisiini voitte tutustua näillä sivuilla kohdissa osaaminen ja puheenvuoroja.

Kustannuksista

Kun olette tilaamassa koulutusta ja mietitte sen aiheuttamia kustannuksia toivon, että otatte huomioon kaikki koulutuksesta aiheutuvat kulut.

Omalla alallani esim. monet järjestöt tarjoavat maksuttomia tai vahvasti subventoituja koulutuksia, joita ei juurikaan räätälöidä teidän tarpeitanne varten. Todellisuudessa koulutusten tehtävänä on edistää järjestön ja sen rahoittajien asettamia tavoitteita. Usein ne ovat toki ihan hyviä ja tärkeitä asioita, mutta ne eivät silti välttämättä vastaa juuri teidän tarpeitanne.

Koulutusten hintaa arvioitaessa suurin kuluerä on aina omien työntekijöidenne palkkakustannukset ja heidän mahdolliset matkakulunsa. Järjestämissäni koulutuksissa tavoitteet ovat teidän asettamianne eikä koulutuksissa pyritä edistämään mitään muuta agendaa, myymään lisäpalveluita, kirjallisuutta tai konseptia.

Esimerkki tilauskoulutuksesta

Ryhmäytysten ja ryhmädynaamisten interventioiden mahdollisuuksia oppilaitoksenne hyvinvointityössä käsittelevä koulutuspäivä tai lyhyempi esittely.

Koulutukseen voidaan liittää harjoituksia joiden avulla henkilöstönne saa kokemuksen harjoitteiden luonteesta.

Paketti sisältää

  • koulutuksen suunnittelun ja valmistelun, joka sisältää tarvittaessa ennakkohaastattelun olosuhteisiinne perehtymiseksi
  • koulutuksen, kesto 1-8 tuntia
  • palautteen keräämisen ja yhteenvedon
  • luentomonisteet sähköisessä muodossa

Lisäksi erikseen sovittaessa voin olla tukenanne, kun kehitätte yhteisönne toimintaa ryhmäytysten tai ryhmädynaamisten interventioiden näkökulmasta.

Ota yhteyttä